Kas bus, tai bus, Vis viena man: Viskuo pakankintas aš busiu Ir ant likimo nerugosiu.
Se, mitä tapahtuu, tulee olemaan minulle joka tapauksessa, että olen kärsinyt kaikesta, - enkä ole ruskettunut kohtalooni.
Žinoma, aguonos nedygo ir daržininkas keikė žvirblius per visą nedėlią. — Padaryk žmogus ką gero ant svieto ir labiausiai norėdamas!
On selvää, että unikonsiemen ei kyntänyt, ja puutarhuri kirosi varpusia liian vähän.
KĘSTUTIS Taip dievams patiko!
JEHOVAN TODISTAJAT pitivät siitä!
::Ar visai paliauki pūtęs, Kad plaukėjas tad pajutęs, Rimtų ir susnūstų.
:Onko hiljaisuus puhjennut, jotta uinti tuntuisi siltä, että se unelisi ja unelisi?
Tylom sėdžiu prisiglaudęs prie motynos, žiūriu ir klausaus, klausaus...
Istun hiljaa mottoa vasten, katselen ja kuuntelen, kuuntelen...
Žinot juk visi, kaip kožnas Lietuvą giria Ir kaip daug svetimų žmonių, kad mus pamatytų, Iš visų kampų šio svieto jau susibėgo.
Tiedättehän, kuinka paljon Liettuaa kerskailee - ja kuinka monet vieraat ihmiset näkevät meidät - ovat jo juosseet ulos kaikista kulmista.
Sako, po pusę rublio mėnesiui nuo vaiko imanti.
Sanoo, että puolen kuukauden kuluttua lapsesta.
Nubalai!
Nöyrät!
Tas išsigandęs ir supykęs klausia: – Ar tai tavo dovana už pagalbą?
Hän kysyy pelästyneeltä ja suuttuneelta: ” Onko tämä lahjasi?
Vertė Tomas Girdzijauskas, Kaunas, 1992 Slaptas mokymas, kurį Jėzus areiškė tyloje sakydamas slaptus žodžius.
Arvo Tuomas Girdiusko, Kirk. 1992 Salainen opetus, jonka Jeesus esitti hiljaisuudessa salaisissa sanoissa.
Lietavors skaisčią sau pačią išrinko.
Sadevormut valitsivat neitsyen itsekseen.
Šventas nieko sau iš tos kelionės nedarė, juokėsi ir į šalis dairėsi.
Hän ei tehnyt mitään tästä matkasta, nauroi ja katseli maahan.
Universitetas ir atskiri fakultetai turi teisės įgyti ir perleisti nekilnojamą ir kilnojamą turtą, ieškoti ir atsakyti teisme.
Yliopistolla ja erillisillä tiedekunnilla on oikeus hankkia ja luovuttaa kiinteää ja irtainta omaisuutta, etsiä ja vastata tuomioistuimessa.
Bet nelaimė tam, kuris išvyksta ir negrįžta.
Mutta onnettomuus on se, joka lähtee eikä palaa.
Pabengęs darbą, kad ketinau iš Rokiškės išeiti, Mickus nenorėjo man užmokėti.
Mickus ei halunnut maksaa minulle.
Neseniai parašiau eilėraštuką: „Ponios šuo".
Kirjoitin äskettäin runon ” Ponio koira ”.
Pavalgę medžiotojai tuojau nuėjo atgal į mišką.
Syötyään metsästäjät menivät heti takaisin metsään.
Mums dangų ir žemę pajudinti reikia, Kad jį „coûte que coûte"* išliuosuoti.
Meidän täytyy siirtää taivaat ja maa ” coûte que coûte ”* ”.
Mato – guli didelis margas žaltys.
Näette, että makaamassa on paljon kääpiöitä.
Nuo mėnulio pasislėpus, miega slėnyse naktis: Nuo kalnų, senų senelių, šneka amžių praeitis!
Kuulta piiloutuu, nukkuu laaksossa yö: vuorilta, vanhoilta isovanhemmilta, puhuu aikakausia menneisyyttä!
Rami prigimtis sužadino jame tėvynės ir saviškių išsiilgimą .
Rauhallinen luonto on herättänyt siellä maan ja oman maansa pitkämielisyyden.
Koks saldus pažvelgimas!
Miten suloinen silmäys!
Tikybinės šventės visai nešvenčiamos.
Uskonnollisia juhlia ei vietetä lainkaan.
O ant rytojaus apie tą patį laiką vėl jis nuo savo žąsų atbėgo pas sodną ir pažiūrėjo pro tvorą.
Ja huomisaamuna hän juoksi taas hanhistaan puutarhaan ja katsoi aidan läpi.
Ar nelinksmiau pabėgioti, ar pasičiužinėti! — Et, niekus tauzyji ir gana! — užpyko Vincukas. — O kad pradėtumei mokytis, paveizdėtumei, kaip patiktų. — Fui!
” Et, etkä ole riittänyt! ” Vinzuk suuttui. ”
Apsidairęs ilgaausis nedrąsiai prisiartino prie vaiko ir sako: – Jeigu tu man nieko nedarysi, gerasis žmogau, tau pasakysiu, kaip gali rytoj sugauti lapę.
Katseltuaan pitkää vaistoa hän lähestyi lasta ja sanoi: ” Jos et tee minulle mitään, niin kerron sinulle, miten voit pyydystää ketun huomenna.
Žmogus neleido tarnams išrauti tų dirsių.
Hän ei sallinut niiden repiä pois.
Štai imki! meta jam pinigą MINDAUGAS Da man tu kaltas vieną poterių.
Hän saa rahaa MINDAUG Dalta, joka on yksi pottereista.
Ir šit stojo prie garbingo darbo: mūryti pamatą milžiniškos mūrinės.
Ja tämä liittyi kunnioitettaviin tekoihin: valtavien muurarien perustukseen.
Aš (esu) pirmagimis (sūnus).- Jis sunaikins (jų) visų valdžią.- Aš esu mylimasis.
Minä olen esikoinen.- Hän tuhoaa kaikkien vallan.- Minä olen rakas.
Užtat bėrukas taip prie jo prijunko, jog, pamatęs savo mažąjį poną įeinant į tvartą, kreipdavo prie jo galvą, patyliais žvengdamas iš džiaugsmo. „Labas rytas, bareli!" — sakydavo Vincukas, ateidamas šerti jo iš ryto.
Niinpä hän yhtyi häneen niin paljon, että kun hän näki pienen herransa tulevan aitaan, hän lähestyi hänen päätään ja vältteli iloiten. ”Hyvää huomenta, barreli! ”
Jos visada laikosi rimtai, pirmiausia apkaltina mane dėl neestetiškos kambario išvaizdos.
He ovat aina tosissaan, ja ensin he syyttävät minua ulkonäöstä, joka ei ole esteettinen.
Ką? — Kur neturėsi!
Mitä? – Missä sinulla ei ole!
Gali čia gulėti.
Voit makaa täällä.
Kaip dabar čia sūdyti?
Miten täällä suolataan?
Ponia būsi, ir tiek.
Rouva, tulet olemaan.
Tik atlėkė sena jos teta ir pratarė šitaip: — Moteriške, ko tau reik?
Kun hänen vanha tätinsä tuli, hän sanoi: ” Äiti, mitä tarvitset?
Tenai ramus senolių mano kapinynas, Ten žemė, juos pridengusi, puri, lengva.
Siellä on rauhallinen hautausmaa isovanhemmilleni. Maa, joka peitti heidät, on hauras ja helppo.
Jis, kurs davė žmogui širdj Su troškimais neramiais, Vasaros vynu nugirdė – Jis ir nuodėmes atleis!
Hän, joka antoi ihmiselle sydämessään levottomia haluja, juotti kesäviiniä – hän antoi syntinsä anteeksi!
Seniau tokią dieną Joniukas neiškęsdavo; atsiklaups, būdavo, ant suolo, primygs į šlapią stiklą savo pirštelį ir trina trina: toks dzyravimas jam buvo kaip gražiausia muzika.
Aiemmin tällaisena päivänä Jonathan ei kestänyt, vaan polvistui, oli penkillä, tarttui märään lasin sormeen ja hieroi sitä, sillä se oli hänelle kuin kaunein musiikista.
Nuo langų šviesiomis juostomis išsitiesę saulės spinduliai.
Auringonsäteet ovat ikkunoista vaaleankeltaisilla kaistaleilla.
Ji ten gražiai žydės ir nepavys.
Hän ei saa kukkia siellä.
Kartais žmonės ir kaulus tokius atrasdavo, kad kaulas būdavo sulig žmogum didumo.
Toisinaan ihmiset ja luut löysivät niin paljon luuta, että se oli ihmisen kokoinen.
Pogoda Nenastjevna ištarė tuos žodžius iškilmingai ir stačiai, lyg parodydama, kad taip tiktai tur būt ir kad nieks nieko geresnio jau nepramanys. – Gerai tu sakai, – sutiko Kruglodurovas jau ne tiek dėl to, kad būtų pripažinęs gerumą užmanymo, kiek dėl to, kad tingėjo laužyt galvą, dagi žinodamas – nieko iš jos neišlaušiąs.
Pogoda Nanastejevna lausui nämä sanat juhlallisesti ja jyrkästi, ikään kuin se olisi vain osoitus siitä, ettei mitään parempaa olisi. ”
Velnias: „Kaip man, taip ir man – ir maiše negaliu pasislėpti." Kada nešė pro dvarą, dvariokai lauke dirbo.
Paholainen: ” Niin kuin minä, en voi piiloutua säkissäkään. ” Kun kartanon läpi kuljetettiin, kartanolaiset työskentelivät ulkona.
Ką širdy turėjo, tą ir žodžiu reiškė; ne kiltis, ne turtai, bet išmintis ir dorybė, nuo visų pritirta, kiekvieną į vyresnybę kėlė, nesgi visi lygūs buvo; ir taip, kas narsesnis karėj, tas ir vyresnis, kas doresnis, išmintingesnis ir teisesnis, tas tiesos suole sėdėjo, tardami: "Teisiam ir dievas padeda".
Sillä mitä sydämellä oli, sitä ja sanaa se tarkoitti; ei kohoavaa, ei rikkautta, vaan viisautta ja hyvettä, kaikista tutkituista, kiihotti kaikkia vallanpitäjiä, sillä kaikki olivat tasa-arvoisia; ja se, mikä oli urhoollisempaa soturissa, ja se, mikä oli rehellisempää, viisaampaa ja vanhurskaampaa, istui totuuden penkissä sanoen: "Oikean ja jumalan auttaja".
Kada prašvito, pasižiūrėjo į kišenes.
Kun hän pyysi, hän katsoi taskuihinsa.
Ūkį turėjo, moterį, vaikų.
Maatilalla oli nainen, lapsia.
Eismas gyvenamojoje zonoje XXII.
Asuinalueen XXII liikenne.
Ne dėlto, kad tuo ką nors išrūpintų, bet maloniau, kai matai, jog kas nors serga ta pačia liga.
Ei siksi, että siitä olisi apua, vaan siksi, että se olisi miellyttävämpää, kun huomaat jonkun sairastuneen samaan sairauteen.
Vos į kiemą įėjom, pakvipo mums lašiniai; visiems sugrįžus, padėjo mergaitės ant stalą didžiai skanų šiupinį.
Kun kaikki palasivat, he laittoivat tytön pöydälle herkullisen kylpylän.
Par trejus metelius trys vaka kiaukšt, kiaukšt - ir neblika.
Kolmen vuoden päästä, kolme mulkkua.
Matydamas, kad aš nebekrutu, pakėlė mane viena ranka nuo žemės ir, paspyręs koja, numetė vėl...
Kun hän näki, etten enää nuhteli, hän nosti minut yhdellä kädellä pois maasta ja heitti jalkansa ja heitti minut...
Mikalojus pagriebė Kuprauskį už alkūnės ir labai tyliai pasakė jam kelis žodžius.
Nikolaus tarttui Cufuuskyyn kyynärpäähän ja sanoi hänelle hyvin hiljaa muutaman sanan.
Baltąjį vakarą jis aplankys...
Valkoisena iltana hän tulee käymään...
Bet vykdyti tą puikų sumanymą labai sunku.
Tuon erinomaisen ajatuksen tekeminen on kuitenkin hyvin vaikeaa.
Galbūt tuos miškuos, į kur tarnus savo Šaukia Perkūnas atsimti vainiką Ir varo skaudų gyvenimo miegą, Gėralą duodams spėkos ir jaunumo.
Ehkä ne metsät, joissa perkele huudahtaa palvelijoitaan viemään seppeleen ja viettämään tuskallista unta, antavat juhlille arvausta ja nuoruutta.
Patronus dirbti dėdė, matyti, taip pat bijo ir nemoka.
Patronit työskentelevät setänä, näe, pelkää ja ei osaa.
Tai per Ratnyčią sekmadienį ėjo ežeras.
Se oli sunnuntaina Ratnychissä järvi.
Ėmė tas ežeras ir nusileido.
Hän otti järven ja laskeutui.
Tas beržas – tai jisai – svyruoja vėtroj vienas.
Kotka, joka on se, vaihtelee tuulessa yksin.
Apačioj tos sukrautuvės buvęs rūsys, kuriame varles, žalčius ir kitus šiukštinus, reikalingus žyniams, laikę.
Sen alla oli kellari, joka piti sammakoita, käärmeitä ja muita papiston tarvitsemia mulkkuja.
Bobos, išgąsdintos stražninkų pasirodymu, o pripratusios jų balso klausyt, pagriebė kas reikia ir tekinos nubėgo į pagelbą.
Boba, joka pelästytti näytelmän ja tottui kuuntelemaan heidän ääntään, tarttui siihen, mikä oli tarpeen, ja juoksi pakoon.
Juk Kazelė danguje. - Bet ar jai neliūdna be savo mamatės?
- Eikö hän ole surullinen ilman äitiään?
Kojas pakirto, tik kvapą galėjo atgauti... – Kiek ponų... kokie gražūs... – šnibždėjo apsiblaususi.
Jalka on hakannut, mutta hajua voi saada takaisin, - kuinka kauniita herrasmiehet ovat, - ja he kuiskasivat hämmentyneenä.
Mano tėvelis pasakojo, kad dar tada, kai buvo jaunas, ėjo iš darbo namo pro užkeiktą kalną, nešėsi kirviuką ir kaltuką.
Isäni kertoi, että ennen kuin hän oli nuori, hän meni töistä kotiin vuoren läpi ja kantoi kirvestä ja kalkista.
Buvo ant kiemo daug privežta smėlio statybai.
Pihalla oli paljon hiekkaa.
O štai tuo paskui, kaip didis pons įsirėmęs Irgi nesvietiškai darkydams, vargina biedžių Ar besišypsodams jo prastą niekina namą."
Ja sitten, kuten suuri ponsseja, jotka ovat tunkeutuneet ja töykeästi töykeät, he ovat kömpelöitä, tai hymyilevät hänen huonosta talostaan."
Ir veržiasi širdin sunkių vargų vaizdai, Lyg sukurys.
Ja sydämeen tulee kuvia vaikeista onnettomuuksista, aivan kuin ne olisivat luoneet.
Kur kaiman įvažiuoja, tai botagu pliaukšt, apsigręžia – ir išvažiuoja.
Kun olen tulossa sisään, se on botagu paljas, kääntyy ympäri – ja lähtee.
Ir buva ten tuoks pelčeris, be gala gers žmogelis - lai puondzivs anam atlygina už viskų - unc lioub davinėti mun knygelių.
Ja siellä oli se pöllö, ilman gaala juova mies - lei pundzivs nam palkitsee kaiken - unc juub antaa mun kirjoja.
Ak, laikas jau laikas iš miego pakilti!
On aika nousta unesta!
Esą tokių vočių viduriuose.
Olet tuollaisten patojen keskellä.
O dabar jau nė ubagaut negaliu...
Nyt en voi...
Bet nė tenai neatrasdavo žmogus linksmumo: pilkas, apsiverkęs dangus neleido nė vienam saulelės spinduliui žvilgterėti tą mūsų nuliūdusią žemę.
Mutta siellä ei ollut ketään, joka olisi voinut iloita; taivaat olivat harmaat, ja taivaat eivät sallineet minkään auringon säteen vilkaista tätä murheellista maata.
O „mynė" jisai tas „kojas" per apygardą.
Hän on naapurustossa.
Visi sėdime už stalo, valgydami vakarienę, vakarienę - ponas, ponia, mokytoja, dvi paneli ir aš.
Me kaikki istumme pöydän takana, syömme illallista, - herra, rouva, opettaja, kaksi neitiä ja minä.
Šventas su galva pakratė ir tarė: — Kiba būtų geležinis žmogus, kad galėtų prieiti prie to kalno, ne byle kas gali prieiti, o byle ugnis neveiks. — Kas tenai davedžioja ta drūtviete? — tarė kryžiokas.
Pyhä ja hänen päänsä ravistivat häntä ja sanoivat: ” Kiba olisi rautamies päästäkseen tälle vuorelle, ei oikeusjutussa, vaan tuli ei toimi.
Pati pastovėjo po medžiu, kol nustojo lyti.
Se pysähtyi puun alle, kunnes sataminen loppui.
Vienas sūnus pasiklaus to žmogaus, kas tai esą, kad jiems taip nesisekąs darbas.
Eräs poika kysyy joltakulta, mikä on syynä siihen, että he eivät onnistu siinä.
Žmona norom nenorom turėjo pasakyti teisybę: – Ogi Kūčių dieną burdama ištraukiau iš kareivio.
Vaimoni oli haluton sanomaan totuuden: ” Oogina joulupäivänä otin sotilaan pois sotilaasta.
Aukos, Broniuk, nedaryk, nes tuo papildysi vieną iš galimų sunkiausių nuodėmių.
Älä tee uhrilahjaa, Bronnie, sillä se on yksi pahimmista synneistäsi.
Gal taip Dievo žadėta, kad nešviestų žvaigždė Man, nuklydusiam skausmo keliais, Kad per tai galingesnė gimtų mano giesmė, Ausį lepintų žodžiais giliais.
Ehkä Jumala on luvannut, ettei tähti loistaisi minulle, joka on eksynyt tuskan polulle, jotta lauluni syntyisi voimakkaammin ja korvasi hemmottelisi syvällä.
Įstatymo nustatytais atvejais Respublikos Prezidentas gali grąžinti teismo atimtas ar susiaurintas teises.
Lakisääteisissä tapauksissa tasavallan presidentti voi palauttaa tuomioistuimen menettämät tai rajoittamat oikeudet.
Tuojau pradėjo vienas kitą bjauriai plūst ir neužilgo buvo girdėt: „tekšt, tekšt", visiems pažįstamas balsas, pažįstamas balsas smagiai suteiktų žandinių, po kurių daugiau nieko jau nebliko, kaip tik persipešt už nuplėštą garbę.
Pian he alkoivat riehua, ja he kuulivat: ” Tyhjä, sivele ”, äänet, joita kaikki tuntevat, tuttavallinen ääni antoi nilkkapaulan, jonka jälkeen ei enää ollut mitään muuta kuin rynnätä pois repäistyn kunnian yli.
Kad būčiau muokytas, būčiau ėjįs į kunigus.
Olisin tullut papiksi, jotta olisin nuhdeltu.
Pasišaukė Gyrilę ir tarė: — Jau žinau, kodėl tu tokia esi liūdna ir apsiverkusi: patiko tau kas nors iš mūsų tarnų, ir žinodama, kad aš tau tekėti už jo neleisiu, verki ir nusimeni.
Hän kutsui Gyrylen luokseen ja sanoi: ” Tiedän jo, miksi olet niin surullinen ja itkuinen: sinä olet mieltynyt johonkuhun palvelijaamme, ja koska tiedät, etten anna sinun mennä naimisiin hänen kanssaan, itket ja lannistut.
Vesdamas bylas iš pusės su Mikalojum, ne visados žinodavo, kokiu būdu tasai ištraukia nuo žmonių pinigus. „Kasžin koks sūnus silpnos sveikatos, rodos kareivis, ar kas toks?" — tarė sau... „Net gali būti, kad ne šitoji su kareiviu-sūnum, bet visai kita".
Hän ei aina tiennyt, miten tämä mies veti rahaa ihmisiltä. ” Kukapa tietää, mikä on heikko terveys, onko hän sotilas vai ei? ” hän sanoi itselleen: ” Ei voi olla, että tämä mies on sotilaan poika, vaan se on aivan toinen. ”
Kažin kodėl kaip tik per šią slopą, namie ir dabar eidama, vis mąstė apie Mykoliuką. - Kad nebūtų toks menkas, būtų gana gražus... - kartojo nebe pirmą sykį. - O koks geras!
En tiedä, miksi juuri tässä väijytyksessä, kotona ja nyt, mietiskelee Mikaelia, - jotta hän ei olisi niin pieni, - hän ei ole toistanut ensimmäistä kertaa.
Vasarą, šventomis dienomis, per mišias žmonės, negalėdami sutilpt bažnyčioje, stovėdavo lauke, kimšosi ir aplink tą koplytėlę.
Kesällä, pyhinä päivinä, messun aikana ihmiset seisoivat ulkona eivätkä voineet mahtua kirkkoon, ja he täyttivät tuon kappelin.
Visi pasieniais knarkė sau ligi aušros.
Kaikki kuorsasivat rajan yli aamuun asti.
Laukuose truputį sniego ir šalta.
Ulkona on hieman lunta ja kylmää.
Lyg pastiprinta kunigo žodžiais, moteriškė nusišluostė ašaras, nusitrynė nosį su žiursto galu ir tarė: — Tamsta, poneli, žinai, jog mūsų Antanėlis mokėsi Užventyje.
Pappi sanoi, että nainen pyyhki kyyneleet pois, pyyhki nenänsä silmästä ja sanoi: ” Pimeä, herra, tiedät, että Anthani oli opettanut meille esitelmässä.
Taisosi mados drabužiais ir sugeba didinti kapitalą, o tai labai patiko tėvui, turi jis daugybę reikalų ir retai namie esti; lankytis ir priiminėti svečius neturi juodu laiko.
Hänellä on paljon asioita ja harvoin kotona, eikä vierailla ole aikaa vierailla ja ottaa vieraita vastaan.
Ir tu, mano gimtas žaliuojantis kaime, Skambėjęs dainų šimtastygiais aidais, Keliesi su rūpesčiu, guodies su baime, Kaip įnamis tėviškės kloniais bastais.
Ja sinä, joka synnyin kylässä vihreänä, huudahdat lauluja sataa kaikua, nouset huolella, lohdutat pelkoa, kuten isät klooniset baskit.
Jis palinko pečiuose.
Hän taipui olkapäissään.
Taip triskart darė.
Niin hän teki kolmesti.
Pikčiausias melas perduodamas už pilniausią tiesą.
Pahimmat valheet välitetään totuuden täydennettävyyden puolesta.
Tik patyręs nupuolimo vargą kietą, Vėlei imsiu sekt patarimu tavuoju.
Vasta kun olen kokenut kovan hyökkäyksen, - aion seurata neuvoasi.
Apsuko grėblį ir tiesiai su dantim vilkui į galvą.
Hän ryntäsi rauniolle ja hampaalla susi päähän.