Влади́мир Его́рович Бре́ндоев; 6. syyskuuta 1931 Aunuksen piirin Sammatuksen kylä – 24. lokakuuta 1990 Aunus) oli karjalainen kirjailija.
Владимир Егорович Брендоев), nado en Sammatus o 6 de setembro de 1931 e finado o 24 de outubro de 1990 Olonets, foi un escritor carelio.
Vladimir Brendojev valmistui Belomorskin merenkulkuoppilaitoksesta, työskenteli merimiehenä ja vuodesta 1972 lähtien kalastusvalvonta-aluksen kapteenina Äänisellä.
Vladimir Brendojev estudou na escola marítima de pesca en Belomorsk e traballou como mariñeiro, contramestre traballou como mariñeiro e desde 1972 capitán de navío de pesca con base en Onega.
Vuodesta 1983 hän toimi Neuvostoliiton tiedeakatemian Karjalan filiaalin kielen, kirjallisuuden ja historian osastolla ja myöhemmin Karjalan kirjallisuussäätiön valtuutettuna.
En 1983 deixou a frota traballou no Instituto de Lingua, Historia e Cultura do Centro de Investigación de Carelia da Academia de Ciencias da URSS
Brendojeviä voidaan pitää ensimmäisenä livvinkielisenä kirjailijana.
Brendojev pódese considerar o primeiro escritor da variedade olonets da lingua carelia.
Hänen teoksiaan julkaistiin 1970-luvulla Neuvosto-Karjala ja Punalippu -lehdissä.
Na década de 1970 qpublicou traballos nas revistas Neuvosto-Karjala, e e a Punalippu.
Ensimmäinen runokokoelma Aunusrandaine ilmestyi vuonna 1980.
A súa primeira colección de poemas Aunusrandaine apareceu en 1980.
Vuonna 1988 julkaistiin kertomuskokoelma Kyl’mil.
En 1988 publicou unha colección de relatos Kyl’mil.
Brendojevin runot muistuttavat läheisesti kansanrunoutta ja niihin on sävelletty lukuisia lauluja. Hän toimi myös klassisen venäläisen kirjallisuuden kääntäjänä.
Os poemas de Brendojev aseméllase á poesía popular e tamén compuxo numerosas cancións. do folk poesía e compuxo numerosas cancións.
Vuodesta 2001 lähtien Aunuksessa on järjestetty kirjailijan muistolle omistettu vuotuinen runojuhla.[1]
Tamén traduciu poetas clásicos da literatura ursa
Anusrandaine: runoja karjalaksi.
Anusrandaine.
Hiilau huoli: runoja karjalaksi. Petroskoi: Karjala-kustantamo, 1983.
Hiilau huoli Petroskoi: Karjala-kustantamo, 1983.
Kadajikko: runot da runoelmu.
Kadajikko.
Kyl’mil: kertomuksia karjalan kielellä.
Kyl’mil.
Sa olet armas: runot da runokiännökset.
Sa olet armas:.
Sana, kuultu muaman suus: Karjalažet runot lapsilla.
Sana, kuultu muaman suus.
Jättie hyvä jälgi muale: runot da runokiännökset. Petroskoi: Karjala, 1999.
Jättie hyvä jälgi muale Petroskoi: Karjala, 1999.
Kuźebai Gerd (udmurtiksi Кузебай Герд, oikealta nimeltään Kuzma Pavlovitš Tšainikov, ven. Кузьма Павлович Чайников; 14. tammikuuta (J: 2. tammikuuta) 1898 – 1. marraskuuta[1] 1937) oli 1920-luvun merkittävin udmurttikirjailija.
Kuźebai Gerd (udmurto Кузебай Герд), pseudónimo literario de Kuzma Pavlovich Tšainikov, ruso: Кузьма Павлович Чайников;nado o 14. xaneiro de 1898 e finado o 1. novembro[1] de 1937, foi un escritor udmurto.
Kirjailija syntyi talonpojan perheeseen nykyisen Udmurtian Vavožin piirin Bolšaja Dokjan kylässä.
Viña dunha familia labrega na aldea de Bolšaja Dokja.
Vuosina 1912–1916 hän opiskeli Kukarkan opettajaseminaarissa, minkä jälkeen hän työskenteli opettajana.
Entre 1912-1916, estudou no Instituto Pedagóxico de Kukarka e tras gradurase traballou como mestre.
Vuosina 1918–1920 Gerd toimi Malmyžin kihlakunnan kansanvalistusosaston ja sittemmin Udmurtian julkaisu- ja kouluosastojen johtajana.
De 1918 a 1920 foi diretor da sección udmurta do departamento de instrución pública do distrito de Malmyž e despois dos departamentos de instrucción e de edición de Udmurtia.
1920-luvulla hän suoritti jatko-opintoja Idän kansojen kulttuurin tutkimusinstituutissa Moskovassa ja työskenteli vuosina 1930–1932 Udmurtian neuvostopuoluekoulun opettajana.
Entre 1926 e 1929 realizou estudos de posgrao no Instituto de Culturas Étnicas e Nacionais do Oriente da URSS en Moscova.
Gerd alkoi kirjoittaa runoja jo kouluaikoinaan.
Gerd comezou a escribir poesía xa na escola.
Hänen pääteoksiaan ovat kokoelmat Kreźći (”Kanteleensoittaja”, 1922), Śaśkajaśkiś muzjem (”Kukoistava maa”, 1927) ja Ĺogetjos (”Askelmat”, 1931), joissa kuvataan udmurttien menneisyyttä, ylistetään vallankumousta ja käsitellään maaseudun ja yhteiskunnan muutosta. Gerd kirjoitti myös lastenrunoja, näytelmiä ja udmurttien kansanperinnettä käsitteleviä tieteellisiä tutkimuksia.
As súas principais coleccións son Kreźći ( 1922), Śaśkajaśkiś muzjem (,1927) e Ĺogetjos (1931), nas que describe o pasado udmurto, exaltando a revolución e o cambio no rural e na sociedade.
Toukokuussa 1932 Kuzebai Gerd pidätettiin syytettynä vastavallankumouksellisesta toiminnasta.[2][3] Marraskuussa 1933 hän sai kuolemantuomion, joka muutettiin kymmenen vuoden pakkotyöksi.
En maio de 1932 as autoridades detivérono acusado de actividades contrarrevolucionarias .[2][3] Condenado a morte en novembro 1933 conmutáronlla a dez anos de traballos forzados.
Hän kärsi tuomiotaan Solovetskin vankilerillä. Lokakuussa 1937 Gerd tuomittiin uudelleen kuolemaan ja hänet ammuttiin Sandarmohissa Karhumäen lähellä.[4] Kirjailijan maine palautettiin vuonna 1958.
Nun novo xuízo en outubro de 1937 condenado de novo a morte, fusilárono en Sandarmoch.[4] . Tras o stalinismo as autoridades restauraron o seu nome en 1958.
Kuźebai Gerd
Kuzebai Gerd
↑ Vozvraštšonnyje imena Viitattu 8.2.2016. (venäjäksi) ↑ Pisateli Udmurtii: Biobibliografitšeski spravotšnik, s. 121–126. Iževsk: Udmurtija, 1989. ISBN 5-7659-0131-X. ↑ Domokos, Péter: Itäisten suomalais-ugrilaisten kansojen kirjallisuudesta, s. 70–72.
↑ Referencia baleira (Axuda) ↑ Referencia baleira (Axuda) ↑ Referencia baleira (Axuda) ↑ Referencia baleira (Axuda)
Ura
Traxectoria
Aro soitti kouluaikoina ystäviensä kanssa bändissä ja osallistui kotikaupungissaan iskelmälaulukilpaluihin, joista manageri Tauno "Tappi” Suojanen keksi hänet.
Durante os anos de instituto creou cuns compañeiros a súa propia banda no seu concello natal de Nokia.
Aro pääsi mukaan Kristiina Hautalan kesäkiertueelle vuonna 1968 ja samana vuonna ilmestyi ensisingle ”Käyn uudelleen eiliseen”.
No verán de 1968 participou na xira de Kristiina Hautala e nese ano apareceu o seu primeiro sinxelo "Käyn uudelleen eiliseen".
Aro oli Suomen suosituimpia iskelmälaulajia 1970-luvulla. Hänen hittejään tuolloin olivat muun muassa ”Hyvännäköinen”, ”Moskiitto”, ”Jestas sentään”, ”Oma kultasein”, ”Anna kaikkien kukkien kukkia”, ”Etsin kunnes löydän sun”, ”Pois sun vien”, ”Kun sä vierelläin sateessa oot” ja ”Loit elämälle pohjaa”.
Na década de 1970 foi un dos principais cantantes de iskelmä con éxitos como ”Hyvännäköinen”, ”Moskiitto”, ”Jestas sentään”, ”Oma kultasein”, ”Anna kaikkien kukkien kukkia”, ”Etsin kunnes löydän sun”, ”Pois sun vien”, ”Kun sä vierelläin sateessa oot” ou ”Loit elämälle pohjaa”.
Vuosikymmenen loppupuolella Aron yhteistyökumppaniksi tuli tuottaja ja sovittaja Veikko Samuli, jonka kanssa syntyivät muiden muassa hitit ”Keskiyön aikaan” sekä ”Ollaan lähekkäin”.
A finais da década colaborou con Veikko Samuli nas cancións ”Keskiyön aikaan” e ”Ollaan lähekkäin.
1970- ja 1980-lukujen taitteessa alkoi Aron yhteistyö brittiläis-singaporelaisen Nisa Sorayan kanssa. Sittemmin suomalaistuneen Sorayan kanssa Aro esitti vuoden 1981 euroviisukarsinnoissa dueton ”Mun suothan tulla vierees sun”.
Entre finais da década de 1970 e principios de 1980 colaborou coa antante británico-singapuresa Nisa Soraya, coa que se presentou na fase de cualificación de Eurovisión de 1981 coa canción ”Mun suothan tulla vierees sun”.
Tämän jälkeen tuottajaksi vaihtui Kassu Halonen, jonka kanssa syntyivät muun muassa levytykset ”Kaksi rakkainta” ja ”Kyyneleet sielun puhdistaa”, joka sijoittui kolmanneksi Syksyn Sävel -kilpailussa 1989.
Logo cambiou e colaborou con Kassu Halonen co que gravou ”Kaksi rakkainta” mais ”Kyyneleet sielun puhdistaa”, que ocupou o terceiro lugar no concurso Syksyn Sävel da MTV3 en 1989.
Syksyn Säveleen Aro osallistui ensimmäistä kertaa jo vuonna 1969 kappaleella ”Kertoisin sanoin suoraan sen”. ”Vain eteenpäin” sijoittui toiseksi 1971, ”Oo mikä nainen” kolmanneksi 1972. 1980-luvulla Aro oli kilpailussa mukana vuoden 1989 lisäksi vuonna 1981 kappaleella ”Aamulla”, vuonna 1985 kappaleella ”Ikuisuus aamuun” ja 1986 kappaleella ”Tänään tulen kotiin”.
Concurso no que participara por volta primeira en 1969, facéndoo de novo en varias ocasións ata 1989.
Markku Aro on säilyttänyt tasaisen suosionsa esiintyjänä ja levyttänyt säännöllisesti, vaikka hittejä ei välillä ole syntynytkään. 2000-luvun levytyksistä soitetuimpia on ”Jotain taikaa sinussa on”, joka oli mukana vuonna 2001 ilmestyneellä pitkäsoitolla Sinetti.
Markku Aro mantivo unha popularidade constante como intérprete, gravando con regularidade, aínda que sen lograr ningún éxito rotundo, a súa canción máis coñecida do século XXI é ”Jotain taikaa sinussa on” incluída na obra musical Sinetti de 2001.
Samana vuonna Aro oli yksi Iskelmä-Finlandia -ehdokkaista.
Nese ano foi un dos candidatos ao premio Iskelmä-Finlandia.
Vuonna 2002 Aro oli mukana Dannyn ja Tapani Kansan muodostamassa Pojat-kokoonpanossa, joka esitti laulajien hittejä 1960-luvulta.
En 2002 formou un grupo con Danny e Tapani Kansa cantanto éxitos dos cantantes na década de 1960..
Vuonna 2015 Aro osallistui Tähdet, tähdet -ohjelman toiselle tuotantokaudelle.[3] Aro tippui kilpailusta kolmantena.[4]
En 2015 participou na segunda edición do programa Tähdet, tähdet programa.[3]
Markku Aro (oikealta nimeltään Markku Tuomas Puputti; s. 3. helmikuuta 1950 Mouhijärvi) on suomalainen iskelmälaulaja Nokialta.
Markku Tuomas Puputti, máis coñecido como Markku Aro, nado 3 de febreiro de 1950 en Mouhijärvi, é cantante finlandés de iskelmä (schlager finlandés).
Hän oli Suomen suosituimpia iskelmälaulajia 1970-luvulla ja edusti Suomea Eurovision laulukilpailussa vuonna 1971.
Foi un dos cantantes máis populares finlandeses no seu estilo na década de 1970 e representou a Finlandia no festival da canción de Eurovisión de 1971.
Aro osallistui euroviisukarsintoihin vuosina 1969, 1971, 1974, 1976, 1979 ja 1981. Vuonna 1971 hän voitti karsinnat ja oli mukana Euroviisujen Kansainvälisessä finaalissa Dublinissa yhdessä Koivistolaisten kanssa Rauno Lehtisen säveltämällä kappaleella ”Tie uuteen päivään”, joka sijoittui kahdeksanneksi.[1]
Aro participou na fase de cualificación para o festival da canción de Eurovisión cualificación en 1969, 1971, 1974, 1976, 1979 e mais 1981. En 1971 participou na final Eurovisión que se celebrou en Dublín co dúo Koivistolaiset e Rauno Lehtinen coa canción "Tie uuteen päivään", co que chegaron ao oitavo lugar.[1]
Aron myydyin albumi on kultalevyn saavuttanut, vuonna 1976 julkaistu Etsin kunnes löydän sun, jota on myyty yli 31 000 kpl[2].
O seu disco máis vendido e disco de ouro foi Etsin kunnes löydän sun, publicado en 1976 e que logrou unhas vendas de 31 000 volumes [2].
↑ Suomi 1971: Markku Aro & Koivistolaiset – Tie uuteen päivään Viisukuppila. Viitattu 9.12.2016. ↑ Markku Aro IFPI. Viitattu 1.5.2010. ↑ He ovat uudet Tähdet, tähdet -tähdet!
↑ Referencia baleira (Axuda) ↑ Referencia baleira (Axuda) ↑ Referencia baleira (Axuda) ↑ Referencia baleira (Axuda)
Väinö Junus (ven. Вейно Иванович Юнус, Veino Ivanovitš Junus; 1905 nykyisen Leningradin alueen Hatsinan piirin Puutostin kunnan Pokkisen-Purskovan kylä – 15. marraskuuta 1937 Leningrad) oli inkeriläissyntyinen kielentutkija, joka 1930-luvulla loi lyhytikäiseksi jääneen inkeroisen kirjakielen.
Väinö Junus (ruso: Вейно Иванович Юнус) nado en Puutosti en 1905 e finado o 15 de novembro de 1937 en Leningrado, foi un lingüísta da minoría finlandesa de Ingria que en 1930 desenvolveu a lingua literaria ingria .
Väinö Junus syntyi inkeriläiseen talonpoikaisperheeseen.
Väinö Junus naceu nunha familia labrega.
Hän suoritti Hatsinan suomalaisen opettajateknikumin, työskenteli opettajana Neuvosto-Karjalassa ja Leningradin alueella, opiskeli Hertzenin pedagogisessa instituutissa ja valmistui Leningradin yliopistosta, jossa hän harjoitti jatko-opintoja Nikolai Marrin ja Dmitri Bubrihin johdolla.
Formouse como profesor da escola finlandesa en Gatchina e traballou como profesor na Carelia soviética e na rexión de Leningrado. Mais tarde completou a súa formación no Instituto Pedagóxico de Leningrado e na Universidade de Leningrado realizou estudos de posgrao con Nikolai Marr e Dmitri Bubrih.
Myöhemmin Junus toimi Leningradin filologian, kirjallisuuden ja kielitieteen instituutin (LIFLI) dosenttina, Hertzen-instituutin opettajana[1] sekä Kielen ja ajattelun instituutin tutkijana[2].
Tras rematar foi profesor no Instituto Pedagóxico de Leningrado[1] e realizou traballos de investigación no Instituto de Lingua e Pensamento[2].
Vuonna 1932 Junus laati Dubovin ja Lensun kanssa inkeroisen aapisen, seuraavina vuosina kaksi lukukirjaa ja vuonna 1936 inkeroisen kieliopin.
En 1932 Junus preparou con Dubovi e Lensun un silabario ingrio, e no ano seguinte realizou dous libros con lecturas para os escolares. En 1936 apareceu a súa gramática Izhoran keelen grammatikka.
Ensimmäiset kirjat perustuivat Soikkolan murteeseen, mutta vuoden 1936 kielioppiin oli otettu piirteitä myös Ala-Laukaan kielimuodosta.
Os primeiros libros baseábanse no dialecto de Soikkola pero a gramática de 1936, incluía tamén moitas características do dialecto do baixo Luga, variedade con semellanzas co vótico.