Міна Кант (першапачаткова Ульрыка Вільгельміна ос Джонсан; [1] 19. maaliskuuta 1844 год Тамперэ) - фінская пісьменніца, журналіст, прадпрымальніца і сацыяльны ўплывовец.
Minna Canth (alkujaan Ulrika Wilhelmina o.s. Johnson;[1] 19. maaliskuuta 1844 Tampere – 12. toukokuuta 1897 Kuopio[2]) oli suomalainen kirjailija, lehtinainen, liikenainen ja yhteiskunnallinen vaikuttaja.
Як пісьменніца, Кант была адным з пачынальнікаў фінскага рэалізму. Пісаў п'есы, раманы і апавяданні.
Kirjailijana Canth kuului suomalaisen realismin uranuurtajiin.[3] Hän kirjoitti näytelmiä, pienoisromaaneja ja novelleja.
Яна была першым буйным драматургам і празаікам на фінскай мове пасля Алексіса Ківі і першай жанчынай у газеце на фінскай мове.
Hän oli ensimmäinen merkittävä suomenkielinen näytelmäkirjailija ja prosaisti Aleksis Kiven jälkeen sekä ensimmäinen suomenkielinen sanomalehtinainen.[3][4]
Бацька Кэнт, відаць, імкнуўся навучыць дачку буржуазнай дзяўчыне для шлюбу.[1] Школьная адукацыя дзяўчынак уключала цэнзуру, французскую мову і добрыя манеры.
Canthin isä pyrki ilmeisesti kouluttamaan tyttärensä porvarilliseksi neidoksi avioliittoa varten.[1] Tyttökoulusivistykseen kuuluivat kainous, ranskan kieli ja hyvät käytöstavat.
Нягледзячы на супраціў бацькоў, Кант хацела працягваць навучанне.
Vanhempiensa vastustuksesta huolimatta Canth halusi jatkaa koulunkäyntiä.
Яна вырашыла пакінуць Ювяскюлю нават у сакрэце, калі бацькі не дадуць дазволу.
Hän oli päättänyt lähteä Jyväskylään vaikka salaa, jos vanhemmat eivät antaisi lupaa.
Аднак адзін быў дадзены.[1] Восенню 1863 года Мііну Джонсан наведваў нядаўна створаную семінарыю Ювяскюля, якая рыхтавала настаўнікаў пачатковых класаў.[2] Навучанне ў пачатковай школе заставалася марай, бо яна спыніла навучанне восенню 1865 г., калі прыняла іск суда да свайго настаўніка навукі Ёхана Фердынанда Канта.[2] Кант не саступіў ні ў першы, ні нават у другі раз.
Sellainen kuitenkin annettiin.[13] Miinu Johnson pääsi syksyllä 1863 vasta perustettuun Jyväskylän seminaariin, joka koulutti kansakoulunopettajia.[16] Kansakoulunopettajuus jäi haaveeksi, sillä hän keskeytti opintonsa syksyllä 1865 hyväksyessään seminaarin luonnontiedon opettajansa Johan Ferdinand Canthin kosinnan.[16] Canth ei myöntynyt ensimmäisellä eikä vielä toisellakaan kerralla.
Яны пажаніліся і пасяліліся ў Ювяскюля .
He menivät naimisiin ja asettuivat asumaan Jyväskylään.
Кант, якая раней называла сябе Мінай на семінары, пачала выкарыстоўваць імя Міна.[1]
Seminaarissa aikaisemmin Minaksi itseään kutsunut Canth alkoi käyttää etunimeä Minna.[13]
Жыццё было Кант заняты ў Ювяскюля, як пара мела ў агульнай складанасці сем дзяцей: Ані (1866-1911), Elli (1868-1944), Ханна (1870-1889), Маю (1872-1943), Юсі (1874-1929 ), Пекка (1876–1959) і Лілі (1880–1969). Тым не менш, Кант паспела займацца дабрачыннасцю сярод бедных і пісаць апавяданні, навіны і сацыяльныя заявы ў газетах у Цэнтральнай Фінляндыі і Пяянне, якія рэдагаваў яе муж, асабліва на тэмы, звязаныя з цвярозасцю і жанчынамі. Яе першай працай былі "Апавяданні і апавяданні" (1878), якая пачала доўгую пісьменніцкую дзейнасць.
Canthin elämä oli Jyväskylässä kiireistä, sillä pariskunnalle syntyi kaikkiaan seitsemän lasta: Anni (1866–1911), Elli (1868–1944), Hanna (1870–1889), Maiju (1872–1943), Jussi (1874–1929), Pekka (1876–1959) ja Lyyli (1880–1969).[8] Silti Canth ehti harjoittaa hyväntekeväisyyttä köyhien keskuudessa ja kirjoittaa miehensä toimittamiin Keski-Suomi- ja Päijänne-sanomalehtiin novelleja, uutisia ja yhteiskunnallisia kannanottoja, erityisesti raittiuteen ja naisiin liittyvistä aiheista.[14] Hänen ensimmäinen teoksensa oli ”Novelleja ja kertomuksia” (1878), joka aloitti pitkän kirjailijanuran.[14] Canthista tuli Jyväskylässä myös ensimmäinen suomenkielinen sanomalehtinainen.[14]
У 1879 годзе ў жыцці Кант адбыўся значны пералом: яе муж памёр пасля працяглай хваробы незадоўга да нараджэння сёмага дзіцяці сям'і.[1] Час, які рушыў услед, быў для Канта фізічна і псіхічна цяжкім часам.
Vuonna 1879 Canthin elämässä tapahtui merkittävä käänne: hänen miehensä kuoli pitkään sairastettuaan vähän ennen perheen seitsemännen lapsen syntymää.[1] Sitä seurannut aika oli Canthille fyysisesti ja henkisesti raskasta aikaa.
Праз некалькі месяцаў Кант завяршыла сваю першую п'есу "Узлом" .
Joitakin kuukausia myöhemmin Canth sai valmiiksi ensimmäisen näytelmänsä Murtovarkaus.
Яна таксама паслаў яго ў Каарло Бергб, дырэктар фінскага тэатра, які прыняў яе адразу; тады не хапала фінскамоўных п'ес.
Hän lähetti sen Jyväskylässäkin vierailleen Suomalaisen Teatterin johtajalle Kaarlo Bergbomille,[14] joka hyväksyi sen oitis; suomenkielisistä näytelmistä oli silloin pulaa.
Таксама ўзлом была узнагароджаны Фінскім літаратурным таварыствам .
Murtovarkaus palkittiin vielä Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran palkinnolla.
У сакавіку 1880 г. Кант разам з дзецьмі пераехала у Куопіё.[1] Там яна працягнула пражу бацькі, які памёр у 1877 г. і быў у дрэнным фінансавым стане.[1] Кант паднялася на ногі, і матэрыяльнае становішча сям'і палепшылася.
Maaliskuussa 1880 Canth muutti lapsineen takaisin Kuopioon.[17] Siellä hän ryhtyi hoitamaan vuonna 1877 kuolleen isänsä lankakauppaa, joka oli kehnossa taloudellisessa kunnossa.[17] Canth sai liikkeen jaloilleen, ja perheen taloudellinen asema parani.
Праз тры гады Кант таксама ўзяла на сябе адказнасць за агульны таварны бізнес, якім кіраваў яго брат.[1] Здзелкі гарантавалі фінансавыя сродкі для жыцця, што дазволіла Кант набываць літаратуру з-за мяжы, а таксама засяродзіцца на пісьме.
Kolmen vuoden kuluttua Canth otti vastuun myös sekatavarakaupasta, jota hänen veljensä oli hoitanut.[17] Liiketoimet takasivat taloudellisen toimeentulon, jonka turvin Canth pystyi hankkimaan kirjallisuutta ulkomailta asti ja keskittymään myös kirjoittamiseen.
Кант была важным аўтарытэтам свайго часу ў Фінляндыі і пасрэднікам еўрапейскіх ідэй. У сваім свеце мыслення яна была маладым лібералам. Кант павышала статус жанчын, сярод іншага, працуючы над паляпшэннем адукацыйных магчымасцей дзяўчынак.
Canth oli aikansa Suomessa merkittävä mielipidevaikuttaja ja eurooppalaisten aatteiden välittäjä.[3] Ajatusmaailmaltaan hän oli vapaamielinen nuorsuomalainen.[5] Canth edisti naisten asemaa muun muassa tekemällä työtä tyttöjen koulutusmahdollisuuksien parantamiseksi.
Яна была першаадкрывальнікам фінскамоўнай адукацыі.
Hän oli suomenkielisen koulutuksen uranuurtajia.[5][6]
Кант працягвала бегаць, пісаць і весці салон, пакуль раптоўна не памерла ад сардэчнага прыступу ва ўзросце 53 гадоў. Травень 1897г.
Canth jatkoi liikkeenpitoa, kirjoittamista ja salongin pitämistä, kunnes kuoli äkillisesti sydänkohtaukseen 53-vuotiaana 12. toukokuuta 1897.
Яе пахавалі ў Куопіё, і пахаванне стала значнай падзеяй.
Hänet haudattiin Kuopioon, ja hautajaisista muodostui merkittävä tapahtuma.
Міна Кант нарадзслася ў Пуутархакату 8 у Тамперэ вясной 1844 г. Бацька Кант, Густаф Вильхелм Джонсан[2], працаваў у Финлейсон баваўнянага камбіната ў якасці майстра і, як і яго жонка Ловіса Ульрыкі, былы ўнутраны працоўны, прыйшоў з дрэнных умоў.
Minna Canth syntyi Tampereella Puutarhakatu 8:ssa keväällä 1844.[7] Canthin isä Gustaf Vilhelm Johnson[2] työskenteli Finlaysonin puuvillatehtaalla mestarina ja oli vaimonsa Lovisa Ulrikan, entisen kotiapulaisen, tavoin lähtöisin köyhistä oloista.
У сям'і таксама быў сын Густаф Вільгельм (Гусці) па імені бацькі і яшчэ адна дачка Аўгуста Катарына. Сям'я жыла ў дзяцінстве Кант ў бедным раёне Тамперэ, але асаблівага недахопу, відаць, не назіралася.
Perheessä oli myös isän mukaan nimetty poika Gustaf Vilhelm (Gusti) ja toinen tytär Augusta Katharina.[8] Perhe asui Canthin lapsuudessa Tampereen köyhälistön kaupunginosassa, mutta erityistä puutetta ei ilmeisesti nähty.
Фінансавае становішча сям'і палепшылася, і ў 1853 годзе сям'я пераехала ў Куопіё, калі айцец Густаў Вільгельм пераняў краму пражы ў Тамперэ.[4]
Perheen taloudellinen tilanne koheni, ja vuonna 1853 perhe muutti Kuopioon, kun isä Gustaf Vilhelm sai hoitaakseen Tampereen Lankakaupan.[9]
У Куопіё, Кант працягнуў сваё навучанне ў Тампэрэработнікаў [1].
Kuopiossa Canth jatkoi jo Tampereella ruotsinkielisessä työläislasten Finlaysonin tehtaankoulussa alkanutta koulunkäyntiä[10].
Першай са школ была гарадская рабочая школа для дзяўчынак Куопіё, заснаваная па ініцыятыве Снелмана, якая была так званай правадной школай, бо прытрымлівалася англійскай методыкі навучання Бэла-Ланкастэра.
Kouluista ensimmäinen oli Snellmanin aloitteesta perustettu Kuopion kaupungin työväen tyttökoulu, joka oli niin sanottu lankasterikoulu, sillä siellä noudatettiin englantilaista Bell-Lancasterin opetusmenetelmää.
Найбольш прыкметнай асаблівасцю метаду навучання было тое, што старэйшыя вучні кіравалі малодшымі.[2] Мовай навучання была фінская.[1] Адтуль Мііну Джонсан, які ў той час называў сябе Мінай перайшоў у школу на шведскай мове, якую вялі браты і сёстры Солдана (Аляксандра, Аўгуста і Эдла, якіх Эдла пазней выкладала ў семінарыі Ювяскюля) гэтая трохгадовая школа была толькі для дзяўчынак.
Opetusmenetelmän huomattavin piirre oli se, että vanhemmat oppilaat ohjasivat nuorempia.[11] Opetuskieli oli suomi.[10] Sieltä Miinu Johnson, joka kutsui tuolloin itseään Minaksi,[12] siirtyi Soldanin sisarusten (Aleksandra, Augusta ja Edla, joista Edla opetti häntä myöhemmin myös Jyväskylän seminaarissa[12]) ylläpitämään ruotsinkieliseen kouluun.
Адсюль Кант перайшла ў яшчэ адну трохгадовую шведскамоўную дзяржаўную школу для дзяўчынак - школу Фрувасвякі для самых цывілізаваных (джэнтльменскіх) дачок бацькоў, да якой яна не павінна была мець доступу з-за свайго паходжання.
Tämä kolmivuotinen koulu oli tarkoitettu vain tytöille.[12] Täältä Canth eteni vielä kolmivuotiseen ruotsinkieliseen valtion tyttökouluun Frouvasväen koulu sivistyneimpäin (herraisten) vanhempain tyttäriä varten, johon hänen ei olisi syntyperänsä takia pitänyt päästä.
Аднак з-за добрых фінансавых поспехаў купца Густава Джонсана гэта адбылося. Густаў хацеў бы выхоўваць і свайго сына Густа, але гэтага гэта не цікавіла.[4]
Kauppias Gustaf Johnsonin hyvän taloudellisen menestyksen takia näin kuitenkin tapahtui.[12] Gustaf olisi halunnut kouluttaa myös poikansa Gustin, mutta tämä ei ollut siitä kiinnostunut.[13]
У юнацтве Кант доступ грамадства да адукацыі быў абмежаваны, у адрозненне ад хлопчыкаў, што не было ў розуме Міны.[1] Нават у панскай жаночай школе дзяўчынкі былі літаральна абаронены ад занадта вялікай колькасці інфармацыі - палова гадзін тыдня прысвячалася рукадзеллю.[2] Згодна з уяўленнямі таго часу, жанчыны не вытрымалі б доўгіх школьных дзён і высокіх патрабаванняў, але захварэлі б, не дапамагаючы пры нервовай слабасці.[2] Аднак дочкі Джонсана так добра вывучылі шведскую мову ў школах, напрыклад, што яны размаўлялі на ёй дома і выкарыстоўвалі яе ва ўзаемнай перапісцы.[2]
Canthin nuoruuden ajan yhteiskunnassa tyttöjen koulutusmahdollisuuksia rajoitettiin, toisin kuin poikien, mikä ei ollut Miinan mieleen.[1] Herraisten tyttökoulussakin tyttöjä suorastaan varjeltiin liialta tiedolta – puolet viikkotunneista omistettiin käsitöille.[2] Silloisen käsityksen mukaan naiset eivät olisi kestäneet pitkiä koulupäiviä tai suuria vaatimuksia, vaan olisivat sairastuneet auttamatta hermoheikkouteen.[13] Johnsonin tyttäret oppivat kuitenkin kouluissa esimerkiksi ruotsin niin hyvin, että he puhuivat sitä kotonaan ja käyttivät sitä keskinäisessä kirjeenvaihdossa.[13]
Бізнэс Густава Джонсана ішоў добра, і ён мог дазволіць сабе ўтрымліваць памочніка ў гандлі замест дачкі.
Gustaf Johnsonin liiketoimet sujuivat hyvin, ja hänellä oli varaa pitää kaupassa apulaista tyttärensä sijaan.
Кант таксама ўступіла ў шлюбны ўзрост, але замест шлюбу яна спадзявалася на кар'еру незалежнай жанчыны.
Canth oli tullut myös avioitumisikään, mutta avioliiton sijaan hän toivoi itsenäisen naisen uraa.
Магчымасць для мары прапанаваў семінар для настаўнікаў пачатковых класаў, які пачаўся ў Ювяскюля ў 1863 г., таму што ў якасці настаўніка жанчына магла ўтрымліваць сябе, не выходзячы замуж.[1] Падчас семінара ўпершыню ў Фінляндыі жанчына мела магчымасць вучыцца па іншай прафесіі, акрамя акушэрства.
Mahdollisuuden haaveeseen tarjosi Jyväskylässä vuonna 1863 alkanut kansakoulunopettajaseminaari, sillä opettajattarena nainen saattoi elättää itsensä menemättä naimisiin.[1] Seminaarin myötä naisella oli ensimmäistä kertaa Suomessa mahdollisuus opiskella johonkin muuhun kuin kätilön ammattiin.[14]
Універсітэт Усходняй Фінляндыі (ISY[1], engl.
Itä-Suomen yliopisto (ISY[1], engl.
Універсітэт Усходняй Фінляндыі, скарочана UEF[2]) - універсітэт, які працуе ў Ёэнсуу і Куопіё. [3]
University of Eastern Finland, lyhenne UEF[2]) on Joensuussa ja Kuopiossa toimiva yliopisto.[3]
Прафесар Юка Пелканен Выкладчык універсітэта Эрккі Пясонен Студэнт Юхо Пулкка Інфармацыйны эксперт Томі Росці Студэнт Олі Сійрола Прафесар Маці Талванен
Professori Jukka Pelkonen Yliopistonlehtori Erkki Pesonen Opiskelija Juho Pulkka Tietoasiantuntija Tomi Rosti Opiskelija Olli Siirola Professori Matti Tolvanen
Універсітэт пачаў сваю дзейнасць 1 студзеня 2010 г., калі універсітэты Куопіа і Ёэнсуу аб'ядналіся.
Yliopisto aloitti toimintansa 1. tammikuuta 2010, kun Kuopion ja Joensuun yliopistot yhdistyivät.
Ва ўніверсітэце каля 15 чалавек 500 студэнтаў і 2 500 супрацоўнікаў.
Yliopistossa on noin 15 500 opiskelijaa ja 2 500 työntekijää.
Выкладанне прапануецца ў 13 галінах навучання і каля ста спецыяльнасцей ці праграм.[1][2][3][4]
Opetusta tarjotaan 13 koulutusalalla ja noin sadassa pääaineessa tai koulutusohjelmassa. [4][2][5][6]
Універсітэт Усходняй Фінляндыі мае два рэктараў: рэктар Джукк Монкконна (2015-2019, 2020-2024)[1] і Academic рэктар Тапио Määttä (1.1.2020-).[2][3] Рэктар будзе выконваць абавязкі рэктара ў сэнсе новага Закона аб універсітэтах.
Itä-Suomen yliopistossa on kaksi rehtoria: rehtori Jukka Mönkkönen (2015-2019, 2020-2024)[8] ja akateeminen rehtori Tapio Määttä (1.1.2020-).[9][10] Rehtori hoitaa uuden yliopistolain tarkoittamia rehtorin tehtäviä.
Акадэмічны рэктар адказвае за навучанне, даследаванні, фінансаванне навуковых даследаванняў і міжнародныя справы.
Akateeminen rehtori vastaa opetukseen, tutkimukseen, tutkimusrahoitukseen ja kansainvälisiin asioihin liittyvistä tehtävistä.
Тэрмін паўнамоцтваў дырэктараў складае пяць гадоў.
Rehtorien toimikausi on viisi vuotta.
Універсітэцкі каледж - гэта ўстанова, якая складаецца з універсітэцкай суполкі, якая налічвае 24 члены.
Yliopistokollegio on yliopistoyhteisöstä muodostuva toimielin, johon kuuluu 24 jäsentä.
Самая важная яго задача - вызначыць колькасць членаў Савета і тэрмін паўнамоцтваў.
Sen tärkeimpänä tehtävänä on päättää hallituksen jäsenmäärästä ja toimikaudesta.
Ён таксама выбірае так званых знешніх членаў савета, зацвярджае фінансавую справаздачнасць і вызваляе савет ад адказнасці.[1]
Se valitsee myös hallituksen niin sanotut ulkopuoliset jäsenet, vahvistaa tilinpäätöksen ja myöntää vastuuvapauden hallitukselle ja rehtoreille. [11]
Універсітэт Усходняй Фінляндыі з'яўляецца адным з самых шматпрофільных універсітэтаў Фінляндыі.
Itä-Suomen yliopisto on yksi Suomen monialaisimmista yliopistoista.
Выкладанне прапануецца ў 13 галінах навучання і каля ста спецыяльнасцей ці праграм.
Opetusta tarjotaan 13 koulutusalalla ja noin sadassa pääaineessa tai koulutusohjelmassa.
Штогод ва ўніверсітэт выбіраецца прыблізна 3 чалавекі 000 новых студэнтаў.[1][2]
Yliopistoon valitaan vuosittain noin 3 000 uutta opiskelijaa.[1][2]
Будуючы адказнай і ўстойлівай будучыняй, Універсітэт Усходняй Фінляндыі шукае рашэнні глабальных задач шляхам міждысцыплінарных даследаванняў і адукацыі, якія адпавядаюць патрэбам працоўнага жыцця.
Vastuullisen ja kestävän tulevaisuuden rakentajana Itä-Suomen yliopisto hakee ratkaisuja maailmanlaajuisiin haasteisiin monitieteisen tutkimuksen ja työelämän tarpeita vastaavan koulutuksen avulla.
У сваёй міждысцыплінарнай стратэгіі рашэння універсітэт вызначыў чатыры напрамкі профільных даследаванняў
Tieteidenvälisiä ratkaisuja -strategiassaan yliopisto on määritellyt neljä tutkimuksen profiilialuetta, jotka ovat
Ядро кожнай профільнай вобласці складаецца з асноўных напрамкаў даследавання, чыя моцная кампетэнтнасць і патрэбы ў павышэнні кампетэнтнасці былі вызначаны.[1]
Kunkin profiilialueen ydin muodostuu tutkimuksen fokusalueista, joiden vahva osaaminen ja vahvistettavan osaamisen tarpeet on tunnistettu.[12]